Kaakkois-Suomi saa oman lääkärihelikopteritukikohdan – Kotkalainen ministeri Paatero innoissaan “Tätä tietoa on odotettu pitkään”

Hallituksen sote-ministerityöryhmä on torstaina 17. maaliskuuta tehnyt puheenjohtajansa perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindénin johdolla päätöksen, että Kaakkois-Suomeen lääkärihelikopteritukikohdan rakentamisessa edetään Juha Sipilän hallituksen linjausten mukaisesti.

Päätöksen mukaisesti lääkärihelikopteritukikohta rakennetaan Utin lentokentän yhteyteen Kouvolaan.

– Tätä tietoa on odotettu Kaakkois-Suomessa pitkään. On hienoa, että lääkärihelikopterin tukikohta etenee suunnitelmien mukaan Uttiin, kuten aiemmin on jo linjattu. Kiitos myös ministeri Aki Lindénille ratkaisun löytymisestä, Kotkasta kotoisin oleva kuntaministeri Sirpa Paatero kiittelee.

Kaakkois-Suomelle lääkärihelikopteritukikohdan saaminen on iso asia ja sillä pystytään turvaamaan sekä kattamaan alueen lääkärihelikopteritarpeet. Kaakkois-Suomessa on myös merialueet hyvin lähellä, jolloin Uttiin rakennettava tukikohta pystyy palvelemaan myös merialueita.

– Lääkärihelikopterin katvealue kattaa kaiken kaikkeaan yli 2 miljoonaa asukasta. Sijoituspaikalle on siis vahvat perusteet, jotka pitävät edelleen. Nyt on tärkeää, että tätä työtä lääkärihelikopterin toiminnan käynnistämiseksi päästään ripeästi jatkamaan, Paatero toteaa.

Eduskunnan oikeusasiamies on aiemmin todennut, että nykyiset tukikohdat eivät kykene tarjoamaan riittävän kattavaa ja yhdenvertaista ensihoitolääkärin saatavuutta koko Suomeen. Suurimmat kipupisteet ovat olleet nimenomaan Kaakkois-Suomessa sekä Pohjanmaalla.

Sipilän hallitus linjasi, että tukikohdat rakennettaisiin Seinäjoelle ja Kouvolaan. Seinäjoen tukikohta on jo rakenteilla ja lääkärihelikopteritoiminta pääsee todennäköisesti alkamaan jo tänä vuonna.

Teksti: Joni Hildén

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP