Vantaa päätti rakentaa ratikan – Niikko ”Ei tämä ole vielä kirkossa kuulutettu”

Vantaan kaupunginvaltuusto päätti myöhään maanantai-iltana, että Vantaalle rakennetaan raitiotie. Päätös nuijittiin kokouksessa äänestyksen jälkeen äänin 41-26. Päätöstä vastustivat Perussuomalaiset, kristillisdemokraatit, Keskusta ja Liike Nyt. Vastustusta oli myös kokoomuksen ja RKP:n riveissä.

– Itse olisin toivonut päinvastaista tulosta, mutta tällä mennään ja yritetään tehdä tästä mahdollisimman hyvä tulevaisuus, näillä eväillä, mitä tänään hyväksyttiin, kokoomuksen valtuutettu Lauri Kaira totesi kokouksen päätyttyä.

Kokoomuksessa äänet jakaantuivat, mutta Perussuomalaiset olivat koko puolueen voimalla päätöstä vastaan. Valtuuston kokous kesti viisi ja puoli tuntia, kun esityslistalla kohdassa viisi olleesta ratikkapäätöksestä keskusteltiin peräti viiden tunnin ajan ennen kuin se saatiin äänestykseen.

Varsinkin Perussuomalaisten edustajat pitivät viivytyspuheenvuoroja ja välillä meno muistutti Tampereen valtuuston kokousta vuodelta 2016, jossa Tampere päätti rakentaa ratikkansa. Viimeisen tunnin aikana eniten äänessä olivat Perussuomalaisten Suvi Karhu, Juha Järä ja Juho Suoniemi.

Perussuomalaisten valtuutettu Mika Niikko totesi omassa puheenvuorossaan, että mahdollisesti valituksiakin on luvassa, koska muissakin kaavoihin liittyvissä päätöksissä on luonnonsuojelusyistä valituksia tehty. Kokouksen jälkeen hän piti myös valtion rahoitusosuutta epävarmana.

– Vantaa teki omalta osaltaan päätöksen, mutta ei tätä ole vielä kirkossa kuulutettu. Valtionosuudesta päätös on tekemättä ja tuleva hallitus joutuu pohtimaan aika tarkasti, onko tämä sellainen hanke, johon valtion osuutta myönnetään, Niikko mietti.

Seudun ykköshanke

Säätytalolla hallitusneuvotteluissa mukana oleva kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Sakari Rokkanen kiisti Niikon väitteet siitä, että valtionrahoitusosuus olisi vaarassa.

– MAL-suunnitelmaa, jota tehdään täällä seudulla kaupunkien kesken, ennen kuin lähdetään neuvottelemaan valtion kanssa, sen suunnitelman ykköshanke on Vantaan ratikka. Helsinki, Espoo ja muut kunnat ajavat seudun ykköshankkeena Vantaan ratikkaa. Pääkaupunkiseutu on tämän maan ykkösseutu, ja jos tämän maan ykkösseutu ei saa MAL-sopimusta seudun ykköshankkeeseen, niin pidän sitä hyvin epätodennäköisenä, Rokkanen kertoi.

Hallitusneuvotteluissa mukana on myös Perussuomalaiset, jotka ovat Vantaalla vastustaneet ratikkaa. Tosin hallitusneuvotteluissa ei ole yhtäkään vantaalaista Perussuomalaista mukana, kun heidän ainoa vantaalainen kansanedustajansa Niikko putosi eduskunnasta.

– Toivon, että Perussuomalaiset, jotka myöskin istuvat Säätytalolla, ei olisi siellä tekemässä Vantaan kannalta haitallisia päätöksiä, Rokkanen lähettää terveisiä neuvottelukumppaninsa suuntaan.

Rokkanen pitää hyvin epätodennäköisenä sitä, että Vantaan ratikkahanke ei saisi valtionrahoitusta kasaan. SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen ei pystynyt arvioimaan, kuinka tuon rahoituksen suhteen käy, mutta hän oli sen suhteen luottavainen kuultuaan Rokkasen viestin. Itse päätöksen osalta mies hehkui tyytyväisyyttä.

– Se oli historiallinen päätös. Voisi sanoa sen olevan jopa vuosisadan päätös. Me rakensimme tulevaisuuden Vantaata. Monet ovat sanoneet sen maksavan paljon ja joudumme palveluista tinkimään. Ei, tässä ei tingitä palveluista tippaakaan. Tämä otetaan velkarahalla ja kyllä, tulevat sukupolvet sen maksavat, niin he myös käyttävät tätä ratikkaa, Kiljunen kiteyttää.

– Kuulimme nuorisovaltuustolta hieno puheenvuoro, jossa he kertoivat koko nuorisovaltuuston kannattavan tätä ratikkaa. Iso ja hieno ratkaisu pystyttiin tekemään.

Puolille öin venynyt valtuustonkokous teki historiallisen päätöksen, jonka mukaisesti Vantaalle aletaan rakentamaan raitiotietä vuonna 2024. Suunnitelman mukaisesti raitotien pitäisi olla valmis vuoteen 2029 mennessä.

Teksti ja kuvat: Joni Hildén