Keväällä koronan rantautuminen Suomeen sulki kaiken kulttuurin. Se johti teattereiden näytöksien peruuntumisiin ja osassa teattereista myös henkilökunnan lomautuksiin. Helsingin Kaupunginteatteri selvisi lomautuksilta, mutta tappiota kertyi silti suuria summia.
– Meidän lipputulojen menetykset olivat reilu kaksi miljoonaa euroa eli hirveän iso taloudellinen vaikutus, Kaupunginteatterin johtaja Kari Arffman totesi.
Vaikka taloudellinen tappio oli suuri, sai teatteri myös kompensaatiota menetyksistä ministeriöltä ja myös kaupunki tuki, josta Arffman oli hyvin kiitollinen.
– Tällä hetkellä muuten sen kevään osalta on hyvä tilanne, että emme joutuneet lomauttamaan ketään ja nyt olemme pystyneet harjoittelemaan tulevia juttuja. Ajatus on, että teemme näytelmiä valmiiksi ja toivon mukaan myös esitetään niitä, Arffman kertoi.
Tilanne ei suinkaan ole vielä ohitse ja toinen aalto tekee parasta aikaa tuloaan Suomeen. Luvassa ei välttämättä ole taloudellisesti kovin hyvä syksy, mikäli teatteria ei päästä täysille saleille esittämään.
– Suurin hankaluus tässä syksyllä on se, jos joudutaan koko syksy puolille saleille esittämään. Se on taloudellisesti aika hankalaa, mutta esitämme kyllä niinkin, kunhan pidämme ohjeistuksista kiinni ja tehdään, kuten ylemmät tahot päättävät, Arffman lupasi.
Erilainen kevät ja kesä
Se, että näytelmien esittäminen loppui keväällä kuin seinään, tarkoitti se myös uusien näytelmien tekemistä ja harjoittelemista. Maaliskuussa piti alkaa syyskuussa ensi-iltaan tulevan Punaorvot– näytelmän harjoitukset, mutta toisin kävi.
– Meillä piti keväällä alkaa harjoitukset tästä jutusta, mutta eivät sitten alkaneetkaan. Siksi tulimme keskellä kesää töihin. Tietenkin toivomme, että pääsemme ensi-iltaan ja emmeköhän me pääse. Meillä on hienot turvatoimet täällä Kaupunginteatterilla, joten meidän puolestamme teatteriin on turvallista tulla, Punaorpojen ohjaaja Lauri Maijala pohti.
Vaikka työt loppuivat ja vapaa-aika lisääntyi, ei se kaikille ollut vain negatiivinen juttu. Helsingin Kaupunginteatterin pitkäaikainen näyttelijä Risto Kaskilahti sai koronasta pitkään kaipaamansa loman.
– Tässä surkeudessaan kävi pieni tuuri. Aika monta vuotta on mennyt tässä myös kesät töissä eikä hirveästi ole tullut huilattua. Nyt tuli sellainen pakkohuili ja huomasin kesän mittaan, loman tehneen ihmiselle hyvää, Kaskilahti tokaisi.
Katsojille maskit
Helsingin Kaupunginteatteri palaa askel kerrallaan kohti normaalia, vaikka toisaalta toiminta on kaukana normaalista. Esitykset vedetään puolityhjille saleille ja turvallisuuteen kiinnitetään entistä enemmän huomiota.
– Tärkein on ehkä se, että lippujen palautuskäytäntöjä on muutettu. Jos katsoja tuntee vähänkään oireita tai sairaaksi, on hänellä oikeus peruuttaa tai vielä vaihtaa ne liput samana päivänä, että kukaan ei tulisi tänne oireisena, Arffman painotti.
Katsomoihin suositellaan kasvomaskien käyttöä ja käsidesiä on tarjolla yleisön puolella ja turvaväleihin on kiinnitetty huomiota.
– Ainakin yhden näytöksen perusteella, se kasvomaskien käyttö ei ollut yleisölle mikään ongelma.
Pieni Merenneito– musikaali esitettiin jo uudenlaisilla turvallisuusohjeilla.
– Se oli erittäin jännittävä ja opettavainen kokemus. Me käymme, kun Merenneitoa esitetään viikonloppuna, heti seuraavana maanantaina kaikki mahdollinen palaute läpi ja kaikki sellaiset huomiot, että täytyykö tehdä ennakko-ohjeisiin tai ohjeisiin paikan päällä jotain muutoksia.
Helsingin Kaupunginteatterissa on edessä kiireinen syksy, jossa ensi-iltoja on tulossa tuttuun tapaan useampia. Suurella näyttämöllä ensi-iltansa saa musikaali Päiväni Murmelina ja Pienellä näyttämöllä taas jo aiemmin mainittu Punaorvot. Lillanissa ensi-iltansa saa Män kan inte våldtas.
Mainitsemisen arvoinen on myös Areena- näyttämön puolella esitettävä Toinen pullo cavaa eikä unohtaa sovi myöskään Sari Siikanderin ohjaamaa Illallinen ystävien kesken– näytelmää. Edessä on jälleen lukuisia mielenkiintoisia näytelmiä.
Teksti ja kuvat: Joni Hildén
I couldn’t resist commenting. Perfectly written! asmr 0mniartist
Hey just wanted to give you a quick heads up. The words in your content
seem to be running off the screen in Opera. I’m
not sure if this is a formatting issue or something to
do with web browser compatibility but I thought I’d post to let you know.
The design look great though! Hope you get the problem resolved soon. Many thanks asmr 0mniartist
Have you ever thought about adding a little
bit more than just your articles? I mean, what you say is valuable and all.
However think of if you added some great graphics or video clips to give your posts more, “pop”!
Your content is excellent but with images and clips, this blog could
certainly be one of the most beneficial in its niche.
Superb blog! asmr 0mniartist
If you are going for best contents like I do,
only visit this website everyday for the reason that it provides feature contents, thanks asmr 0mniartist
I have to thank you for the efforts you’ve put
in penning this site. I’m hoping to see the same high-grade blog posts by you in the future as well.
In truth, your creative writing abilities has motivated me to get my very own blog now 😉 asmr 0mniartist
Hi, I do believe this is an excellent blog. I stumbledupon it 😉 I’m going to return yet again since I saved as a favorite it.
Money and freedom is the best way to change, may you be rich and continue to guide other people.
Its like you read my mind! You appear to know a lot about this, like you
wrote the book in it or something. I think that you can do with some pics to
drive the message home a little bit, but instead of that, this is wonderful blog.
An excellent read. I will certainly be back.
Remarkable! Its actually awesome article, I have got much clear idea about from this post.
Greetings! I know this is kinda off topic but I was wondering which blog platform are you using for this site?
I’m getting tired of WordPress because I’ve had issues with hackers
and I’m looking at options for another platform.
I would be great if you could point me in the direction of a good platform.
I think this is among the most vital info for me. And i’m glad reading your article.
But should remark on few general things, The website style is wonderful, the articles is
really excellent : D. Good job, cheers
I am not sure where you’re getting your info, but good topic.
I needs to spend some time learning much more or understanding more.
Thanks for magnificent info I was looking for this info
for my mission.
I am regular visitor, how are you everybody? This article posted at
this web site is actually pleasant.
It is appropriate time to make some plans for the future and it’s time to be happy.
I’ve read this post and if I could I wish to suggest you some
interesting things or suggestions. Perhaps you could write next articles referring to this article.
I want to read even more things about it!
Great article.